Tärkeä tiedote

Minä olin koulukiusattu kolmannelta luokalta eteenpäin, lähes koko peruskoulun ajan. Minua kiusasi lähinnä luokallani olevat pojat, nimittelivät sellaisella inhottavalla nimellä mitä en pysty oikein vieläkään sanomaan ääneen. Kiusaamiseeni opettajat puuttuivat vasta yläaseen luokilla, muistaakseeni seitsemännellä tai kahdeksannella, mutta kiusaaminen oli silloin jo tehnyt tehtävänsä.Pelkäsin lähes kaikkia ihmisiä, itsetunto oli aivan nollassa. Kiusaaminen on vaikauttanut koko elämäni ajan. Sairastuin syksyllä -07 vakavaan masennukseen. En silloin ymmärtänyt, kuinka pahasti kiusaaminen oli minut rikkonut. Nyt, vuoden terapian ja hyvän lääkityksen (jonka olen voinut jo lopettaa)jälkeen, olen saanut aivan kuin uuden elämän.Olen jopa käynyt yhdessä luokkakokouksessa, joka sattui juuri siihen aikaan, kun olin terapiassa.Luokkakokouksen jälkeen eräs luokalla ollut poika pyysi anteeksi, se tuntui todella hyvältä. Mutta tiedän, että vaikka haluan  antaa ja voin sanoakkin, että annan heille kaikille anteeksi, niin sitä, minkä se kiusaamisen aika minulle teki, sitä en saa kuitenkaan kokonaan koskaan pois. Kaikesta huolimatta elämä on nyt ihanaa, elän elämäni parasta aikaa.Teen minulle niin rakasta hoitotyötä muistamattomien vanhusten parissa ja minulle on ihana perhe. Elämä jatkuu...

Kiusaaminen alkoi 1 lk:ta -9lk:aan asti, kaikki alkoi pienessä kyläkoulussa, jossa kaikki tunsivat toisensa ja myös perheet toisensa - tausta vaikutti. Koen joutuneeni eristetyksi, nimiteltäväksi, lievää fyysista kiusaamista, kaikkea sitä mitä lapset voivat keksiä. Yläasteelle siirtyessä kiusaaminen ikäänkuin jäi päälle - ei ollut syytä enää kiusata, mutta se tapa...se jatkui. Kiusaajat eivät onneksi silloin tienneet, että kotioloissa äiti oli sairaana ja jaksoi ajoittain huonosti tukea meitä lapsia koulunkäynnissä - onneksi sisarukset tukivat. Kiusaamisesta ei  kotona puhuttu (vanhemmat kuulivat siitä vasta kaikkien meidän lasten ollessa aikuisia).

Jäljet jotka jäivät: en luota ikäisiini luottavaisesti, vain eri ikäpolvi saa epäröimättömän luottamukseni, kiusaaminen kasvatti itsekriittisyyttä (muiden asioiden vauhdittamana myös masennukseen asti), itsetuntoa olen joutunut rakentamaan monin eri tavoin, lujuutta ja taistelutahtoa kiusaaminen on myös kasvattanut - ajattelen asioista kenties keskivertoa laajemmin ja syvemmin, josta on ollut huomattavaa hyötyä hoitotyössä. Masennus on hoidossa ja pian poissa, aloitin "eheän" aikuisuuden vasta 3-kympin tienoilla. Elämäni on jäänyt hitaalle tavarajuna-vaihteelle ihmissuhdepuolella. Saas nähä milloin junani pääsee pääraiteelle. *sitä odottellessa ja siihen tähdätessä* 

Paras anti facebookissa on se, että kouluaikaiset luokkalaiset ovat helposti tavoitettavissa ja itselleen saa enemmän siitä, että on antanut ajatuksissaan "anteeksi" kiusaajilleen ja huomaa heidän olevan aikuisiällä vallankin mukavaa sakkia ja jututtamisen arvoisia. On huojentavaa huomata, että lapsiaika ja aikuisaika on kaksi eri asiaa ja käyttäytyminen sen mukaista - kiusattuna joudut kenties itse olemaan se aloitteellinen - lieneekö arkuus tai häpeä hidastamassa "ex-kiusaajien" yhteydenottoa.. ?

Haluan rohkaista muita kiusattuja sillä, että 9lk:n jälkeen tulevat koulut ovat itsetunnon kannalta tärkeitä paikkoja - huomaa äkkiä itsellään olevan ihmisarvon ja muiden arvostus kumpuaa juuri oikeista asioista. Kouluosaamisen taso voi kohota yllättäen huomattavasti ja lukuintokin on ällistyttävää. Luottamus ihmissuhdesaralla on alkuun vaikeaa ja omaa arvoaan arvioi jatkuvasti alakanttiin - onnistumiset tuovat kuitenkin hitaasti itseisarvoa takaisin (ei ehkä täysin 100%, mutta siten kuitenkin, että elämässä pärjää ja jaksaa yrittää luottavaisin mielin)

Eniten muistuu mieleen seiskaluokka, jolloin kasiluokkalaiset häiriintyneet koululaiset etsivät kohteita. Sattui ne lyönnit perkeleesti ja oli useita päiviä kun ei ois pitänyt mennä kouluun ottamaan vastaan ongelmia.

Jouduin keskelle tilannetta, jossa muut yrittivät kiusata saman luokkalaista. Moraalini sanoi vastaan ja lopetin sen astumalla hänen eteensä. (Sain myöhemmin aikuisena kuulla, että hän arvosti suuresti minua ihmisenä. Se oli ja on suurin kiitos mitä toiselle voi sanoa). Elämälle tulee uusi merkitys kun pystyt lopettamaan toisen kiusaamisen. Miettikää kiusaajat: Jos arvostettu ihminen tekee lopun kiusaamiselle, hänestä tulee suurempi kuin mitä hän ikinä oli. Mutta myös, jos tavistallaaja tekee sen, hänestä tulee suursankari, josta kukaan ei ole kuulut sitä ennen. Sen jälkeen status quo on muuttunut. LOPETTAKAA KIUSAAMINEN, tehkää se heti kun näette sitä. Keino on yksinkertainen. Joko rohkeasti puhumalla tai sitten...

Yläasteelta tuli toinen paha tilanne mieleen, kun kilttinä tunnettuna jouduin vuotta nuorempien lätkäpoikien isottelun kohteeksi. Siinä ne reppanat yrittivät saada statustaan ylemmäksi joukolla. Kolme idioottia potki takaa, kun kävelimme käytäviä. Olin liian tyyni heille ja se ärsytti vielä enemmän. Sentterin nosto taakse oli arkipäivää, kunnes tilanne kävi agressiiviseksi.

Joukkio oli aina yhdessä. Ivaaminen ja huutelu tapahtui aina joukossa. Kunnes pääkiusaaja Pattoni oli sen ainoan kerran yksin. Se tuli suoraan kohti ja yritti olla kovaa poikaa. Minä olin kovempi ja tönäisin täysillä tyypin lattiamopiksi. En tiedä miksi, mutta tyhmänä se kävi sillä kertaa suoraan kohti. Se oli sen tuomio. Luuli olevansa kovempi, mutta joutui nöyrtymään fyysisesti pienemmän, mutta henkisesti suuremman edessä. Lähti suorilta jaloiltaan niin kovaa kohti lattiaa, ettei osannut aavistaakaan. Manaili kuulemma tappotuomiota perääni, mutta kaverini pisti sitä siitä vielä pataan. Siihen loppui kiusaaminen ja nöyrä kerjäläinen siitä Pattonista tuli.

Kiusaajista tulee meidän verotuloillamme elättämiä luusereita. Ei tullut noistakaan potkiskelijoista yhtään mitään. Minusta tuli.